Musiikkia suurella sydämellä

Laulamiseni on siis alkanut 3-vuotiaana kotona tutulla joululaululla "Hiljaa, hiljaa, joulunkellot kajahtaa" ja sen jälkeen vaativampi 10-vuotiaana pyhäkoulun joulujuhlassa Lappeenrannassa esittämäni latinankielinen joululaulu "Ave Maris Stella". Sen jälkeen aktiivisempi laulaminen jäi elämän jalkoihin käynnistyen Kaavilla v. 1975 mieskuorossa 2.bassona ja 1984 alkaen lauluopintoja ensin yksityisesti Seija Mikkosen.

Kysy lisää!

Lauluhistoriani on seuraavanlainen: kahdeksan vuotta Kaavin mieskuorossa 1975−1984, lauluopintoja ensin yksityisesti laulunlehtori, diplomilaulaja Seija Mikkosen luona 1984−1986 ja sitten Joensuun Konservatoriossa laulunlehtori, diplomilaulaja Rauno Keltasen oppilaana 1986−1993. 


Opintojen ja esiintymisten myötä olen kouliintunut ammattitaitoiseksi esiintyjäksi. Konservatorion opiskelujen yhteydessä suoritin useita kurssitutkintoja sekä osallistuin Saksassa vaikuttaneen suomalaisen baritoni Tom Krausen laulukursseille. 


Kirkkokonsertteja ja esiintymisiä on ollut mm. Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Venäjällä lähes 150 paikkakunnalla. Tom Krause ja ruotsalainen tenori Jussi Björling ovat olleet hienoja esikuviani.

teltta ja retkiruokaa metsässä

Oma majoitteeni on aina mukana kaikilla pohjoisen matkoillani. Kuva syksyltä 2020 Yllästunturin liepeiltä. Lukuisat yöpymiset Varanginvuonon rantatörmillä ja Finnmarkenin tunturiylängöillä ovat aina oma nautintonsa. Oma yösija ja omat ruoat takaavat aina matkojen onnistumisen.

Tätä kaikkea tarjoan

Erilaisten toivomusten myötä minulla on lisäksi koottuna lahjakortteina Toivekonsertti 1 ja Toivekonsertti 2. Lahjakortin voi tarvittaessa ostaa lahjaksi tai arpajaisiin. Esimerkiksi arpajaisvoiton saaja saa sitten halutessaan minut ilmaiseksi esiintymään lahjakortissa olevilla ohjelmilla haluamaansa tilaisuuteen. Sisällöt on lueteltu toisaalla näillä kotisivuilla.

Olen karjalaispoika ja mukaudun sekä sopeudun kaikkiin tilanteisiin ilman ongelmia missäpäin tahansa. Esiinnyn säestäjien kanssa sekä myös a cappella eli ilman säestystä, joten sekään ei tuota ongelmaa, jos säestäjää ei jostain syystä ole saatavilla. Tähän mennessä on vakituisena säestäjänä toiminut pianisti Terho Marlo ensisijaisesti Etelä-Suomessa sekä yksittäisiä pianisteja ja kanttoreita. Suuri osa konserteistani sisältää myös runoja sekä yhteislauluja ohjelman lomassa. Juonnan itse omat konserttitapahtumani.

Esimerkkejä ohjelmistostani

Näiden lisäksi on lukuisa joukko lauluja, joita olen esittänyt eri yhteyksissä muun muassa seuraavista kirjoista: Hartaita toivelauluja, Laula kaikki maa, Tuomas-lauluja, Messulauluja sekä vanhoista virsikirjoista poistettuja lauluja. Uusia lauluja on myös mahdollisuus ottaa ohjelmaan.

Lahjakorttiohjelmat

Lahjakorttiohjelmisto on tarjoamani tuote, jonka voi ostaa esimerkiksi arpajaispalkinnoksi. Lahjakortin voittanut voi sitten tilata minut haluamaansa tilaisuuteen esiintymään. Kortin sisältämän ohjelmiston pohjalta voidaan järjestää myös toivelaulukonsertti.

Lahjakorttiohjelmistoja on kaksi, joista Toivekonsertti 1 soveltuu yleisesti pidettäväksi ja Toivekonsertti 2 sopii hyvin esimerkiksi kirkossa järjestettäviin tilaisuuksiin.